Teollisen vallankumouksen jälkeen yhteiskunta on hukkumassa ihmisten valmistamiin tavaroihin (mukaan lukien taideteokset), joita on enemmän kuin on tarpeen, ja taakka ympäristölle on vakava. Koska olen kuitenkin se henkilö, joka on päättänyt jättää ajatuksensa konkreettiseen muotoon, kuinka voin tehdä luomistyötäni tämän tosiseikan perusteella? Kuinka jättää jälkeensä luomuksiaan? Miten pitäisi käsitellä tavaroita ympäröivää ongelmaa? Esimerkiksi miksi taideteoksia arvostetaan näin paljon, ja miksi tehtaissa massatuotettuja tavaroita kulutetaan kaoottisesti päivittäin? Mistä tavaroiden arvo on peräisin? Minulle perheeni käsin valmistamat esineet ovat tärkeitä. Jos massatuotettuja tavaroita käsiteltäisiin näin henkilökohtaisia siteitä omaavina esineitä vastaavina, olisiko se tapa ratkaista tavaroita ympäröivä ongelma? Siksi ajattelin, että minun olisi aluksi visualisoitava muiden työ, enkä voinut itse hylätä jokaisen yksittäisen esineen arvoa. Käyttäisin sen, mitä voisin loppuun asti materiaalia tuhlaamatta, ja sellaisella tavallisella ja yksinkertaisella työllä loisin teoksen, joka muistuttaisi minua jonkun ihmisen työstä, jota en ole koskaan tavannut.

Tämä teos on Ryijy, jonka teon aloitin vuoden 2017 yksityisnäyttelyn jälkeen, ja joka valmistui tämän vuoden heinäkuussa noin kuuden vuoden jälkeen. Loimilankoina käytin ostettuja pellavalankoja, koska niiden piti olla tasavahvoja. Muuna materiaalina käytin lahjoituksina saatuja, kerättyjä lankoja, villalangoiksi purettuja vanhoja vaatteita, jne., tarvittaessa värjäten ne vihreäksi kasviväreillä. Sitten näitä materiaaleja käyttäen kudoin tämän teoksen kangaspuilla.

Minun tulisi arvostaa tavaroita ja materiaaleja, joita olen kerran pidellyt käsissäni. Luon irrationaalisella työllä teoksia maailmassa, jossa edellytetään rationaalisuutta. Me ihmiset olemme elollisia olentoja, jotka jatkavat esineiden valmistamista, ja ovat jatkuvasti tavaroiden ympäröiminä. Tämän teoksen avulla personoin niiden valmistamisen runsauden, ja siitä syntyvän korvauksen erittäin vaatimattomalla lähestymistavalla, mutta todella primitiivisesti.  

一度手にした物や素材を大切にすること。合理性が求められる世の中で非合理な作業で作品を作ること。私たち人間は物を作り続ける生物であり、そして物は巡り続ける。わたしはこの作品を通して、創造の潤沢さと、そこから出る代償の解決法を、大変地味なアプローチではあるが、非常に原始的な方法で体現しました。

Loimi: pellavalanka
Kude: kierrätysmateriaali (mm. villa-, pellava-, polyamidi- ja puuvillalanka)
Nukka: kierrätysmateriaali (mm. villa-, pellava-, polyamidi- ja puuvillalanka)
Kehykset: Urushi puulle ja vanerille
2017-2023

Warp: linen yarn
Weft: recycled material (e.g. wool, linen, polyamide, and cotton yarn)
Pile: recycled material (e.g. wool, linen, polyamide, and cotton yarn)
Frames: Urushi-lacquer on wood and plywood
2017-2023 Weight: 17,1kg (warp: 5,7kg)

Tekstin käännös: Wa-connection

6年も一緒に過ごした作品なので、色々写真を撮ったので載せときます　
Koska olen viettänyt tämän teoksen parissa kuusi vuotta, otin monia valokuvia, joten laitan ne tähän.

December 2020 | photo: Lassi Niiranen ↓

Sketch of the work

Memories From the process | Reino and the loom

Photos taken in March 2019